On aika tarttua toimeen

-Paulo Coelho-

 

Valmiina tarttumaan toimeen

Masaka vaihtuu Mpigiin

Harjoitteluohjelman mukaan olemme ensimmäisen viikon Kampalassa, sitten kolme viikkoa Masakassa, viisi viikkoa Mpigissä ja loput kolme taas Kampalassa. Juuri kun olemme orientoituneet Masakaan lähtöön, tulee suunnitelmiin muutos. This is Africa. Lähdemmekin siis Mpigiin, joka on Kampalasta noin tunnin ajomatkan etelään päin. Teemme viime hetken ostoksia ShopRitessa, nostamme matkarahaa. Mpigissä on kuulemma vain yksi pankkiautomaatti. Herää epäilys, että riittääkö rahaa muzunguille. Sitten lähdetään matkaan IHSU:n bussilla, joka on pakattu täyteen reppuja ja matkalaukkuja. Ugandan vehreä maaseutu kutsuu. Mpigissä meitä odottaa Juliet-emäntämme kuuman kaakaon kanssa. Juliet tulee olemaan meille tärkeä henkilö seuraavat viisi viikkoa. Hän kokkaa meille ruoat ja pitää pienen majapaikkamme kunnossa ja järjestyksessä.

Ambulanssi kulkee, jos bensaa on

Kun ambulanssi ei aja

Mpigin pääharjoittelukohteemme on terveyskeskus, jonka yhteydessä on vuodeosastot, synnytysosasto, leikkaussali, päivystyspoli,  äitiyspoli ja HIV-klinikka. Kohteet sopivat paremmin sairaanhoitajaopiskelijoillemme, kuin meille sosiaalialan opiskelijoille. Mutta täällä ollaan ja tehdään mitä osataan. Meille on luvassa myös koulu-, lastenkoti- ja vankilavierailut. Alkupäivinä aika menee ihmetellessä. Olot ovat todella alkeelliset. Laboratorio on ollut jo päivän ilman sähköjä. Sähkökatkot ovat täällä jokapäiväisiä. Näytteet ovat pöydällä, kestävät kaksi päivää ilman jääkaappia, kertoo labranhoitaja, kun sitä ääneen ihmettelemme. Paikassa on generaattori, mutta siihen ei ole varaa ostaa bensaa, jotta virtaa saataisiin.  Samoin on ambulanssin laita. Se liikkuu silloin, kun bensaa saadaan ostettua. Surkea juttu. Sairaanhoitaja tienaa täällä kuukaudessa noin 40 euroa, mitäs siihen sanot pikkusisko? Lääkärin palkka on ruhtinaalliset 200 euroa. 

Kanat kulkevat avoimista ovista osastoille

Ja osastolla pyörii kana

Vuodeosastot ovat tosi vaatimattomia. Lastenosaston ovat aiemmat suomalaiset sosionomiopiskelijat maalanneet ja koristaneet vähän iloisemman näköisemmäksi eläinhahmoin. Muut osastot ovat ankean näköisiä. Osastovierailulla hilpeyttä herättää kana, joka ilmestyy lastenosastolla sängyn alta. Ovet ovat auki pitkin päivää ja kaikki kulkevat vapaasti. Vuoteet ovat ilman lakanoita. Täällä on tapana, että potilaat tuovat itse vuodevaatteet sairaalaan tullessaan. Paikassa tehdään myös leikkauksia. Yleisimpiä ovat miesten ympärileikkaukset. Meille tarjoutuu heti tilaisuus osallistua sellaiseen. Jää multa käymättä, täytynee ensin vähän sulatella asiaa. Toinen mikä jää mietityttämään on tuberkuloosi. Sitä esiintyy täällä, miten suojaudutaan sitä vastaan. Meitä on kai rokotettu joskus aikaa sitten sitä vastaan. Hurjalta kuulostaa myös, että tubilääkkeet ovat koko Ugandasta loppu.

Taistelu HIV:iä vastaan

HIV-klinikka toimii parina päivänä viikossa. Siellä annetaan valistusta ja lääkkeitä potilaille. HIV on Afrikassa ja myös Ugandassa valtava ongelma. Mietin mitä ihmettä minä voin siellä tehdä. Sinne kuitenkin mennään ja tartutaan toimeen. Oppia otetaan valistusta antavalta Florencelta, joka jakaa samalla kondomeja ilmaiseksi. Kaikki käy tuskaisen hitaasti, kun haastattelut tehdään lugandaksi ja sitten käännetään englanniksi. Vähän mietityttää nuoren naisasiakkaan kohdalla, kun häntä valistetaan olemaan miehelleen uskollinen. Nainen on 19-vuotias. Miestä ei tietenkään näy mailla halmeilla, vaikka molempien pitäisi saada valistusta. Usein HIV leviää juuri seikkailunhaluisten miesten kautta. Lääkärin mukaan miehet täällä tulevat yleensä hoitoon vasta kun tilanne on tosi huono. Toisia asiakkaita kondomien jako hymyilyttää. Samaan aikaan huoneessa kun on 6-8 asiakasta. Yksityisyydestä ei siis ole tietoakaan. HIV-klinikka toimii vain kahtena päivänä viikossa. Asiakkaita on valtava määrä. Surullisinta on se, että monet vauvat tavallaan perivät HIV:in äidiltään.

 Ugandan maine HIV-tilastoissa on ollut synkkä vuosikymmenien ajan. Silti toivon merkkejä on ja kehitys on kääntynyt parempaan suuntaan. Uganda on jopa näyttänyt positiivista mallia muille Afrikan maille. Aidsia on esiintynyt Ugandassa jo1980-luvulta lähtien, mutta aluksi ongelma kiellettiin. Tautiin liittyi syvä häpeä, ja leimautumisen pelossa asiasta vaiettiin. Aids levisi siinä määrin, että vuonna 1990-luvun alkuvuosina Ugandassa oli arviolta 1,5 miljoonaa tartunnan saanutta. Määrä oli enemmän kuin missään muussa maailman maassa tuolloin. Myöhemmin on tapahtunut käänne parempaan suuntaan. Valtion terveysviranomaiset tekivät laajan kampanjan Aidsin torjumiseksi, aina presidentti Musevenia myöten. Suunnitelmallinen kampanja ja terveysvalistus taudin torjumiseksi on tuottanut tulosta. Jo 1990-luvun lopulla  HIV-infektion saaneiden määrä väheni Ugandan pahimmilla epidemia-alueilla 30 prosentista 13:een.

Yllättäen huomaa törmäävänsä sairauksiin, mitä meillä Suomessa ei juuri esiinny. Miten suhtautua niihin ja ennen kaikkea asiakkaisiin ammatillisella otteella? Meille annetaan luentoja joka päivä eri teemalla. Olen ihan päästäni pyörällä. On pneumoniaa, tuhkarokkoa, matoja ja trooppisia sairauksia. Onneksi mukana on sairaanhoitajaopiskelijoita, jotka pääsevät kärryille osin latinankielistä tekstistä. Täällä toimii vanhan ajan luentojen kaava. Lääkäri kirjoittaa ja me kopioimme urakalla. Kun vielä jotain tietoa jäisi päähänkin.