Lenkkipolun varrelta

Emma reippailee vuorilla

En olisi ikinä uskonut, mutta lenkillä käymisestä on tullut minulle harrastus täällä Mpigissä. Totuuden nimessä se on kyllä harvoja ajanviettotapoja täällä. Samalla saa pienen hengähdystauon majapaikastamme. Tunnelma on välillä tiivis. Kymmenen naista ja yksi mies elävät yhteiseloa kolmen kuukauden ajan. Nukumme kahden kolmen hengen huoneissa ja käytössämme on yksi yhteinen tila, joka toimii myös ruokailuhuoneena. Mistä sitten keksiä ajan kulua iltaisin. Pimeä tulee jo seitsemän aikaan, joten illat tuntuvat pitkiltä. Kun on tottunut käymään kirjastossa joka viikkoa on outoa olla kylä, jossa kirjastosta ei ole tietoakaan. Tai itse asiassa täällä on sosiaalialan opiskelijoilla Nsamizi Instituutissa oma kirjastonsa. Sieltä ei valitettavasti voi lainata mukaan. Kirjat pitää lukea paikan päällä.  Ei ole kyllä kunnon kirjakauppaakaan. Oikein tulee ikävä Mikkelin kirjastoa, Rantakylän uimahallista puhumattakaan. Uimiseen täällä ei ole mahdollisuutta. Ei ole jokia tai pikku järviä. Victoria-järvi ei ole kaukana, mutta se on täällä uimakelvoton. Jossain Sese-saarten lähellä voi kuulemma uida. Siihen menee vielä aikaa, ennen kuin sinne asti päästään. Riemastun kovin kun näen Cinema-kyltin. Kun menen tarkemmin tutkimaan elokuvateatteria, löydän salin, jossa on televisio. Yleisöä tässä elokuvateatterissa riittää. Pitää olla vaan hyvä näkö, että näkee tiirailla normaalin kokoisesta televisiosta isossa salissa.

Rummut tehdään tarvittaessa vanhoista kanistereista

Lenkillä käynti jää siis lähes ainoaksi harrastukseksi. Maisemat ovat upeat, vähän tulee mieleen Andit. Ollaan korkealla vuoristossa ja kaikkialla on vihreää. Oli yllätys, että Uganda on näin vihreä. Sadekauden alkaessa vihreys vielä korostuu. Uudet kukat ja pensaat puhkeavat kukkimaan. Hedelmäpuita on kaikkialla. On banaaneja, avokadoja, jackfruiteja ja guavia. Majapaikkamme puutarhasta löytyvät samat kasvit. Pitää opettaa emännällemme, miten tehdään avokadosta salaattia tomaatin ja sipulin kera. Avokadoja ei täällä juuri arvosteta.  Kahvipensaita on myös vuoristoisella seudulla paljon. Uganda tuottaa robusta-kahvia. Markkinoilla Kalagalassa pitää varoa, ettei kävele torilla kuivumassa olevien papujen yli. Ne on levitetty pressun päälle maahan.  Niin kahvimaassa kun ollaan, juomme itse koko ajan yllättäen Nescafeta. Laadukkain kahvi menee vientiin ulkomaille.

Lenkillä maisemat vaihtuvat. On mukava seurata maanviljelijöiden arkea. Täällä kuokan varressa on useimmiten nainen. Peltotilkut ovat pieniä, mutta tässä hedelmällisessä maaperässä kasvaa hyvin kaikki. Ananasviljelmiä en ole nähnyt. Silloin tällöin törmää autoihin, joiden lava on lastattu ananaksilla. Ne maistuvat tosi makeilla. Yksi ananas maksaa noin 50 centtiä. Polkupyörissä ja boda-boda-mopoissa näkee usein kuljetettavan banaaneja. Matoke on paikallisten suosiossa oleva ruokabanaani. Se on halpaa perusruokaa.

Jackfruitlasti kulkee pyörän päällä

Joka päivä törmää iloisesti huutaviin ja vilkuttaviin lapsiin jotka huutavat muzungua. Muzungu lienee tarkoittanut alun perin muukalaista. Nyt se merkitsee valkoista ihmistä. Joskus harvoin joku lapsi huutaa: muzungu, gimme one dollar. Ugandalaiset ovat avoimen uteliaita ja nauravat paljon. Usein nauretaan myös hämmentyneelle muzungulle. Etenkin jos tämä tupeksii liikenteessä. Täällä saa väistellä mopojen ja matatujen lisäksi myös lehmiä, härkiä ja kilejä. Niitä on kaikkialla. Osa on sidottuna, mutta välillä näkee eläinten juoksevan naru kaulassa. Silloin on parasta hypätä pientareelle. Siellä saakin sitten väistellä termiittien kekoja. Niitä täällä riittää. Ylhäältä vuorilta avautuvat mielettömän upeat maisemat alas kylään. Vuorilla on hiljaista, ainoastaan karjapaimenia työssään.

Lenkkikaverini Joley