Junalla Tansaniasta Sambiaan

Junassa on hauska matkustaa – Tansaniasta Sambiaan

Kahden naisen hullu idea on matkustaa junalla halki Tansanian ja Sambian. Victorian putoukset Livingstonessa on matkan määränpää. Itse asiassa ajatus junamatkasta syntyi jo vuosia sitten kun tuttavani teki saman junamatkan. Tiedossa on että matka vie pari vuorokautta. Ostamme siis liput Dar es Salaamista Kapiri Mposhiin. Lippu maksaa ykkösluokassa noin 35euroa. Hassua mutta samalla summalla et pääse edes Mikkelistä Helsinkiin. Kapirista kestää vielä kolme neljä tuntia Sambian pääkaupunkiin Lusakaan. Nämä afrikkalaiset ajat tuppaavat aina venähtämään. Niinpä 48 tunnin luvattu matka vie 56 tuntia, mutta se ei ole paljon. Juna ei hajoa kertaakaan matkan aikana. Se on jo jotain. Tansanian puolella se pysähtelee vähän väliä jokaisella pienellä asemalla. Itse asiassa tämä juna ei tunnu junalle ollenkaan, pikemminkin loikkaavalta sammakolta. Olemme varautuneet ykkösluokan hytillä. Se on vaatimaton, mutta kelpaa meille mainiosti. Hyttikavereita meille ei tule, joten tilaa riittää ja se on loistojuttu. Hytti on ajan patinoima nuhruisine viltteineen ja torakoita joutuu listimään urakalla. Silti se tuntuu kodikkaalle ja uni tulee mainiosti. Junassa on ravintolavaunu joten evästäkään ei tule puuttumaan. Olen tosin varautunut ettei sitä ole. Kun tein junareissun Pirjon kanssa Kiovasta Jaltalle, oli matka ikimuistoinen. Meillä oli eväänä vesipullo ja junassa ei ollutkaan ravintolaa. Sen reissun jälkeen päätin, et ilman evästä ei yli yön matkoja tehdä. Toki meidät syötettiin ja juotettiin junassa vieraanvaraisten ukrainalaisten toimesta.

Maissipuuro valmistuu junan keittiössä

Kanankoipea ja maissipuuroa

Junassa on erikseen baari ja ravintolavaunu. Paikalliset miehet ovat linnoittautuneet ensimmäiseen vaihtoehtoon. Huomaamme edustavamme vähemmistöä yhden afrikkalaisnaisen lisäksi. Ravintolavaunun tarjonta tulee lähes kolmen junassa vietetyn päivän aikana kovin tutuksi. Kanankoipea ja riisiä, vaihtoehtona ranskalaisia tai nhishiä, paikallista maissipuuroa, jota syödään sormin. Se on halpaa perusruokaa, samanlaista kuin ugali Keniassa. Ravintolassa on oma tunnelmansa, pöydillä on räikeät muoviliinat ja keittiössä tosi kuuma. On mahtavaa istua ja katsella ohikiitäviä maisemia. Afrikan maaperä on punainen ja paikoitellen erittäin vihreä. Tosin kolmessa päivässä ikuinen kanankoipi alkaa maistua puulta. Onneksi rakas pikkusiskoni ei ole matkassa. Luukana olisi palautettu keittiöön alta aikayksikön.

Reissussa rähjääntyy

Vaunuosaston hyttiemäntänä toimii Obiga, joka varoittelee meitä avaamasta ikkunaa omin päin. Tietysti menen avaamaan sitä omin päin ja luukku tulee sormille. Saan omani pois, mutta Ulliksen peukalo jää väliin ja menee oitis ikävän mustaksi. Ikkunoissa on kummallisia patentteja, kuten puutikkuja ja kiviä, että ne pysyvät ylhäällä. Vaarallisen näköistä touhua, sama on sähköjohtojen kanssa. Kolme päivää junassa ja olo alkaa tuntua rähjäiseltä. Yhtenä päivänä onnistun pesemään tukan lavuaarissa. Se käy yllättävän helposti alkeellisissa pesutiloissa.

Muzungu, muzungu

Alkumatkasta Tansanian puolella jossain lähellä Morogoroa näemme kaksi norsua, mahtava näky, joka aiheuttaa riemunkiljahduksia. Toinen norsuista on ihan lähellä junaa. Aranoloisia antilooppeja myös vilahtelee siellä täällä. Joka asemalla toistuu sama kaava. Lapset kiljuvat iloisina vilkuttaen. Kaupustelijat yrittävät myydä junamatkailijoille jotakin evästä, hedelmiä, samosoita ja juomia. Erityisesti lapset näyttävät odottavan joka kylässä junan tuloa. Sambian puolelle tultaessa lapset vaikuttavat vakavimmille. Tuntuu että siirrymme astetta köyhempään maahan. Köyhyys paistaa risoista vaatteista ja paljaista jaloista. Sambian puolella on kylmempi ja näyttää että lapset hytisevät vilusta. Kaikki lapsille tarkoitetut tuliaiset on tietysti Kampalassa, se harmittaa kun täällä olisi tarvetta. Muzungu, muzungu: huutavat lapset vähän pelokkaan ja aran oloisina. Jospa valkoisen naisen kasseista löytyisi jotain annettavaa.

Erilainen synttäripäivä

Syntymäpäiväni vietän junassa. Kahvi on junasta loppu, onneksi meillä on oma purkki ja saadaan nautittua mokat. Olut ei onneksi sentään pääse ravintolasta loppumaan. Haaveilemastani kylmästä valkoviinilasillisesta ei ole tietoakaan. Nautin sen sijaan matkalla Rosa Liksomin uutuuskirjasta Hytti numero kuudesta. Loistava kirja, tosin ajatukset karkailevat välillä Siperiaan ja Ulan Batoriin. Vähän erilainen on junamatka Moskovasta Mongoliaan halki Siperian. Se on kai vielä joku päivä tehtävä.

Olympian matkaoppaan mukaan, tässä maassa on keski-ikä 37 vuotta ja se vähän mietityttää. Itse olen siis jo yliajalla. Sambia avautuu meille vehreänä. Tasainen maa on täynnä viljelyksiä. Pellot ovat valtavan kokoisia. Niissä viljellään sokeriruokoa, tupakkaa, puuvillaa, maissia ja vihanneksia ja jopa riisiä. Sambia on harvaanasuttu naapureihinsa verrattuna, vain kaksitoista miljoonaa asukasta. Tietoni maasta ovat tosi hatarat, lähinnä mieleen tulee Sambesi-joki ja Victorian putoukset. Junarata mitä pitkin matkaamme on vuodelta 1975. Se helpotti sambialaisten rahtiliikennettä ja matkustamista, erityisesti kaupankäyntiä, koska Sambialla ei ole pääsyä merelle. Maa tunnetaan kuparin tuottajana. Yli puolet sen vientituloista tulee kuparista.

Myöhään sunnuntai-iltana , noin kahdeksan tuntia myöhässä luvatusta aikataulusta, saavumme Kapiri Mposhiin. Alkaa ikuinen taistelu bussikyydin hinnasta. Väsyneenä mutta tyytyväisinä junamatkaan pääsemme vihdoin Lusakaan neljän tunnin bussimatkan jälkeen. 

Kulkeminen

Elämämme on jatkuva matka, syntymästä kuolemaan.
Maisemat vaihtuvat, ihmiset vaihtuvat, tarpeet muuttuvat,
mutta juna jatkaa kulkuaan. 
Elämä on juna, ei asema.

- Paulo Coelho-