THIS IS AFRICA

Aina ei tosiaan kaikki mene ihan putkeen. Kun palasin Sseseltä sain ikaväkseni huomani että kannettava tietokoneeni on hajonnut rajun ukonilman takia. Kone oli jäänyt seinään pistorasiaan ja hajosi todennäköisesti jonkin virtapiikin seurauksena. Kone on viisi vuotta vanha, joten sillä ei ole suurta rahallista arvoa. Käytannön arvoa sitäkin enemmän. Koulutehtäviä olisi tehtävä ja blogia kirjoitettava. Kaikki matkan kuvat ovat koneessa ja sekös harmittaa. Tämä sama isku kävi viidelle meistä, mutta muut selviävät ostamalla uuden muuntajan.  Asian positiivinen puoli on se, etta älysin jättää opinnäytetyöni usb-tikulle talletettuna kotiin. Toivotaan että Suomessa jotakin saadaan koneelta pelastettua.

Muuntajan osto onkin sitten toinen tarina. Tatjaanan koneen muuntaja saatiin korjattua, tosin siihen tuli omituinen teippaus, sanoisinko vaarallisen näköinen. Luulen että Suomessa sitä ei uskallettaisi tehdä tai ainakaan käyttää. Muille tilattiin muuntajia Kampalasta. Niitä on nyt pari päivää käyty jo hakemassa ja vastaus on aina sama, huomenna tulee. Mutta milloin tulee se huomenna kun muuntaja on konkreettisesti täällä. Aikakäsitykseni on muuttunut niin afrikkalaiseksi, että miten ikinä tulen selviämään taas suomalaisessa työelämässä Kaikki tapahtuu vähintään puoli tuntia myöhässä. Sovitut tapaamiset venyvät helposti tunninkin yli sovitun aikataulun. Tähän olemme jo tottuneet. This is Africa. Vain muzungulla on kello kädessä.

Toinen asia, jossa huominen kesti kahdeksan päivää oli hotellissamme huoneemme suihkun korjaus. Joka päivä huomautimme asiasta. Hikisenä ei ole kiva olla. Täällä on lämmintä lähes 30 astetta joka päivä. Selityksiä annettiin seuraavasti. Ensin korjaaja oli mennyt väärään huoneeseen. Sitten selvisi, ettei ole oikeaa osaa korjausta varten. Monena päiväna suihkuhuoneessa kävi joku ihmettelemassa asiaa. Me kämppiksen kanssa turvauduttiin viikon ajan naapureiden suihkuihin. Lopulta vetosimme jo hotellinjohtajaan ja ihme tapahtui. Suihku saatiin korjattua lopulta. Yhdessä naapurin suihkussa tuli sähköiskuja. Onneksi vika saatiin pois. Täällä on ihmeen huoleton tyyli sähkölaitteiden kanssa. Itseäni vaan huolestuttaa kovin yhdistelmä vesi ja sähkö. Toki on ihanaa että on edes suihku. Se on täällä ylellisyyttä. Mpigin suihkun vesi oli joskus niin ruskeaa, että tukka piti pestä pullovedellä, jos ei halunnut muuttua brunetiksi.

Miten onnistuu tämän blogin kirjoittaminen on täysin kiinni sähköstä. Katkoja on useita päivässä. Teksti pitää muistaa heti tallentaa tai se voi olla menetetty. Kaikissa paikoissa ei ole generaattoreita, joten homma tyssää siihen. Muistatte ehkä Mpigin terveysaseman ja laboratorion. Miten säilyttää näytteitä kun ei ole jääkaappia. Lämmin olutkin toki harmittaa, mutta pilaantuneet ruoat ja näytteet aiheuttavat vahinkoa vielä enemmän. Jäätelön syönti on täällä jäänyt vähiin. Koskaan et voi tietää onko tuote sulanut välillä ja uudelleen pakastettu. Pahimpia ripulin aiheuttajia ovat kuulemma paikallisen jäätelöauton tuotteet. Täällä auton virkaa toimittaa tietysti jäätelömopo.

Monet ugandalaiset asuvat tosi alkeellisesti

Pimeä tulee täällä jo seitsemän aikaan. Silloin on syytä olla taskulamppu matkassa. Kadut ja tiet on täynnä kuoppia tai sitten voit astua lehmänpaskaan. Niitä täällä riittää, vaikka kaupungissa ollaankin. Jätehuolto on huonossa jamassa. Kaatopaikkoja syntyy kadun kulmiin nopeasti. Jätehuollon virkaa toimittavat jättiläiskokoiset marabut. Niitä näkee tonkimassa usein kaatopaikoilla tai paikoissa, missä vähänkin on syntynyt jätettä. Marabukanta on lisääntynyt sodan jälkeen valtavasti. Niiden kerrotaan pitäneen huolta hautaamattomien ruumiiden jäännöksistä. Inhottava ajatus kertakaikkiaan.

Boda-bodat tarjoavat innokkaasti kyytiä. Jos rohkeus riittää hypätä moottoripyöran kyytiin. Paikalliset naiset onnistuvat istumaan bodissa tyylikkaasti sivuttain. Itse en uskalla mennä edes kyytiin. Mielessä on vieläkin Kuubassa tapahtunut kaatuminen. Pienestäkin kaatumisesta voi tulla iso vahinko. Kyparöita ei täällä käytä kukaan. Paikalliset ovat tottuneet tähän hurjalta vaikuttavaan joukkoliikenteeseen. Omia autoja on vain rikkailla. Matatu-busseja odotetaan kärsivällisesti tien vieressa. Pakettiautoon ahtautetaan parikymmentä ihmistä tavaroineen ja taas mennään. 

Pankkiautomaatin käyttö saa myös pinnan välillä palamaan. Aina meistä joltakin ei rahannosto onnistu. Rahat ovat joko kokonaan loppu tai sitten niitä voi nostaa vain pieninä erinä kuten 100 000 shillinkiä kerrallaan, joka on noin reilut 30 euroa. Jos raha menee visapuolelta, ei sita kannata nostaa pikkunostoina. Maksat nostopalkkion joka kerta erikseen. Kun olet juossut kuumassa ilmassa paikkakunnan pankit läpi ja nosto ei onnistu, silloin ei paljoa naurata. Mutta tämä on Afrikka. Asiat eivat yksinkertaisesti aina toimi. Edes maan neljänneksi suurimmassa kaupungissa.

Päivän valopilkku on ystävällinen suutari, joka korjaa rikkoutuneen sandaalin 50 centillä

Masakan jätehuolto työssään

Vesi, tuo meille niin tärkeä perusjuttu. Ostamme aina pullotettua vettä. Hanaveden laatua ei kukaan voi taata. Moni meista välttää juomasta kannumehua, joka on kenties tehty hanaveteen. Silti lähes kaikki ovat joutuneet ripulin kouriin. Täällä on erikoinen tapa maustaa vettä ja maitoa. Niihin lisätään ainakin inkivääria ja kardemummaa. Ehkä peittämään juomien omaa makua. Kolme meistä on testattu malarian takia, onneksi negatiivisin tuloksin. Mutta täällä porskutellaan, puuttuvasta sähköstä, vedestä ja kirpuista huolimatta. Malarian pelossa moskiittoverkko on ahkerassa käytössä. Suihkutamme huoneeseen jos jonkinlaista myrkkyä. Siitä huolimatta herään joka aamu ja huomaan olevani täynnä pienia äkäisiä puremia. Tämä ongelma on meillä useimmissa huoneissa. Todennäköisesti vuoteessani on ahkerasta lakananvaihdosta huolimatta pienia vierailijoita eli bedbugseja. Kiitos muuten Ullis antamastasi voiteesta, se on ollut todella ahkerassa käytössa.


Tästä tulikin oikea marinablogi. Viikko on ollut tosiaan oikea huonon onnen viikko. Kannettavan hajoaminen suututti niin kovasti, joten kokosin samaan kaikki muutkin mieleen tulleet epäkohdat. Aina välillä sitä unohtaa olevansa kehitysmaassa. Olemme ottaneet jo motoksi, kun joku asia menee pieleen. TIA= this is Africa. Sitten alkaa jo naurattaa. Lohduttaudumme jollakin herkulla ja elämä jatkuu taas toivoen etta huomenna on parempi päivä. 

Aids-orpoja tukevasta ravintolasta on tullut kantapaikkamme

ps. jos ä ja ö puuttuu joskus blogitekstistä, johtuu se käyttämistäni nettikahvilan koneista, niitä kirjaimia ei täällä tunneta. Onneksi ystävällinen kämppikseni Rebekka lainaa silloin tällöin mulle omaa konettaan.