Jatkotunnelmia safarilta

 Safarimme jatkuu aikaisin seuraavana aamuna. Lähdemme kävellen tutustumaan pieneen kylään. Nimi on jo päässyt tietysti unohtumaan. Vuorten takana on Kongo. Polku kulkee halki kahviviljelmien. Kahvi on kukassaan ja sen valkoisten kukkien tuoksu on huumaava. Naiset ovat aloittaneet peltotyöt aikaisin aamulla. Osa on jo pellolla, toiset tulevat vastaan kuokat kädessä. Arki Afrikassa pyörii tosiaan naisten kautta. Aamun ilma on vielä raikas, eikä ole liian kuuma työntekoon. Ugandan maaperä on rehevä ja vihreä. Täällä kasvaa ruokabanaania, cassavaa, puuvillaa ja irish potatoa. Iloinen yllätys on ananas, johon kasvina törmää harvemmin. Siitä saisi loistavan viherkasvin kotiin.

Kahvi kukkii

Ananaskasvi on koristeellinen

 Nousemme ylös kylään, jossa naisilla on oma yhteisönsä. Naisia yhdistää perheväkivalta. Naisten ryhmä on tavallaan eräänlainen vertaistukiryhmä. Rankkoja kokemuksia puretaan teatterin ja tanssin kautta. Monilla on mukanaan lapsia selkärepuissa ja osa juoksee jo omilla jaloillaan. Naisilla on myös oma käsityöprojektinsa, jonka tulot käytetään yhteiseen hyvään. Myynnissä on banaaninlehdistä punottuja kukkaroita ja laukkuja sekä kierrätyspaperista tehtyjä helmiä. Meille on tarjolla teatteria ja tanssiesitys rummun säestyksellä. Naiset pyörittävät myös eräänlaista naisten pankkia, josta lainataan rahaa tarpeen tullen pienen yritystoiminnan aloittamiseen.

Perinteikkäämpääseen afrikkalaiseen safaritunnelmaan pääsemme iltapäivällä. Kazingan kanaali yhdistää kaksi järveä Lake Edwardin ja Lake Georgen. Hassua mutta siirtomaavallan perintönä täällä monet paikat on nimetty edesmenneiden Englannin kuninkaallisten mukaan. On Victoriaa, Albertia, Edwardia ja Georgea. Kuningatar Elizabethin mukaan on nimetty kansallispuisto. Hän on itse ollut myös paikalla avaamassa puistoa 1950-luvulla. Safari entisaikaan oli vain yläluokan, erityisesti brittisiirtomaaherrojen hupia Ugandassa samoin kuin naapurimaissa Keniassa ja Tansaniassa. Afrikan tunnelmiin pääsee mahtavasti Minun Afrikkani elokuvan mukana. Kukapa meistä ei haluaisi olla paronitar Blixen kahvitilallisena Afrikassa, edes päivän elämässä.

Menomatkalla Kazingalle meillä on olevinaan kamala kiire. Laiva lähtee puoli kolmelta ja matkaa on reilusti. Juuri silloin näemme norsulauman kauempana, kun kuvia ei ennätä ottamaan. Kuljettajamme ajaa tuhatta ja sataa kapealla hiekkatiellä. Olemme ajoissa, itse asiassa ensimmäisinä Simba-nimisellä laivalla. Leijonakuninkaan katsoneet muistavat nimen merkityksen. Simba on swahiliksi leijona. Naapurilaiva on nimeltään Topi ja tarkoittaa yhtä antilooppilajeista. Nousemme laivaan ja sen jälkeen alkaa odotus, joka kestää reilun tunnin. Tähän odotukseen on täällä Afrikassa pakko tottua. Mitkään aikataulut eivät pidä. Tulee saksalaisia turisteja, sitten ilmestyy paikalle laivan kapteeni ja vielä lopuksi pari autolastillista amerikkalaisia. Viereeni tulee istumaan stetsonipäinen rouva Ohiosta. Nyt olisi osattava small talkia. Kiire on kadonnut johonkin. Meitä ilahduttaa näky kanaalin toisella puolella. Siellä norsu nauttii aurinkoisesta päivästä ja vilvoittelee itseään vedessä. 

Uimaan menevä virtahepo on hupaisa näky

Safarioppaamme on kehoittanut meitä ottamaan vasemman puoleisen laidan laivasta. Siitä näkyy kuulemma parhaiten. Lähdemme lipumaan hitaasti kanaalia pitkin. Penkereellä on lauma tyynennäköisiä buffaloita laiskottelemassa. Erilaisia lintuja on paljon. En tietenkään tunnista niitä. Buffaloiden selässä on lintuja puhdistamassa niitä. Norsuja on saapunut kanaalin varrelle useita nautiskelemaan alkuillan auringonsäteistä. Ne näyttävät majesteetillisille eivätkä anna turistien yhtään häiritä kylpyhetkiään. Norsuilla on kuulemma pitkä muisti. Jos joku tekee sille pahaa, se muistaa asian vuosienkin päästä. Norsulla on tarkka kuulo ja se ei siedä meteliä. Mieleen tulee Serengetin safarioppaan varoitus meluisista italialaisturisteista,  joilta  raivostunut norsu löi safarijeepin tuulilasin rikki. Norsu kuulee jopa kahdeksan kilometrin päähän. Urosnorsu voi painaa lähes 6000 kg. Vettä kuluu päivän mittaan yli 200 litraa. Afrikannorsu voi elää 70-vuotiaaksi. Norsut ovat uhanalainen laji. Norsunluun salametsästys on verottanut kantaa. Tilanne oli villeimmillään 70-luvulla, jolloin norsunluun kysyntä oli kovaa ja salametsästys vilkasta. 

Laiskanpulskeat hipot osaavat elämästä nautiskelemisen taidon. Virtahevot viihtyvät laumoissa. Hippo tekee katoamistempun taidokkaasti. Juuri kun olet saamassa hyvän valokuvan, katoaa se veden alle. Hippo voi olla lähes kymmenen minuuttia veden alla. Virtahevon hipiä on herkkä ja se palaa helposti. Siksi se viihtyy veden alla. Hipot nousevat yleensä maalle vain öisin. Tosin meidän tiellemme safarin aikana osuu monta päivällä maalla olevaa hippoa. Päivän aikana virtahepo syö viitisenkymmentä kiloa kasviksia ja heinää. Hippoa pidetään yhtenä Afrikan vaarallisimmista eläimistä. Se tappaa eniten ihmisiä Afrikassa, kuin mikään muu nisäkäs. Myös krokotiili voi jäädä alakynteen virtahevon kanssa. Jopa kolme tonnia painava hippo on jotenkin niin liikuttavan kömpelö näky, ettei sitä hevin uskoisi vaaralliseksi.

Osa matkailijoista nousee laivan yläkannelle ihailemaan eläimiä. Kanaalissa on myös kalastajia pienten veneidensä kanssa. Kapteeni muistuttaa meitä laivan tasapainosta. Kaikki haluaisivat olla kuvien takia vasemmalla puolella laivaa. Kannella saa kerrallaan olla vain neljätoista henkilöä. Eläinten näkeminen ja lämmin alkuillan aurinko saa hyvälle mielelle. Tästä laivasta puuttuu vaan virvokkeita tarjoava baari. Risteilyn jälkeen ajamme vielä maisemareitin kraaterijärvien maisemissa. Päivä on täydellisen onnistunut. Ei malttaisi millään lähteä pois näistä maisemista.