Matokea, maapähkinäkastiketta ja poshoa – niistä on ugandalainen keittiö tehty

Mietin pitkään tarttumista ruoka-aiheeseen. Suurimmat kulinaariset nautinnot täällä kun ovat tarjonneet intialaiset ravintolat. Afrikkalainen ruokakulttuuri on tosiaan oma lukunsa. Ugandalaisen keittiön perusruoka on matoke, murskattuja paistettuja vihreitä banaaneja. Sitä on tarjolla aamiaisella, lounaalla kuin illallisellakin. Makuun voi tottua tai sitten ei. Ihmettä herättää paikallisten tapa syödä matokea lihan kanssa heti aamusta. Meille keittäjämme Juliet lopetti matoken tarjoilun heti alkuunsa Mpigissä, kun huomasi ettei siitä tullut muzungujen suursuosikkia. Ei enää koskaan matokea, kynttilää = maissipuuroa, papuja, maapähkinäkastiketta tai kaalisalaattia, julisti sairaanhoitajaopiskelija Roosa Mpigin jälkeen. Itä-Afrikan maiden toinen kansallisherkku maissipuuro posho kun maistui jonkun mielestä ihan kynttilälle. Samaista maissipuuroa syödään ainakin Kenia ja Tansaniassa ugalina ja Sambiassakin tarjolla on oma versionsa.

Mpigin kakkoskeittäjämme Mukisa

Olli paistamassa lettuja Mpigin läksiäisjuhlaan

Irish potatot, makeat perunat ja jamssi maistuvat myös ugandalaisille. Niiden ohella peruslounasruoka käsittää riisiä ja maapähkinäkastiketta sekä tietysti matokea, jota voidaan pitää maan kansallisruokana. Kana täällä maistuu jotenkin erilaiselle. Yleensä kanassa on luut mukana ja monta kanankoipea on porukan tehnyt mieli palauttaa keittiöön, kun kana on ollut niin laihaa. Torilla näkee myynnissä usein eläviä kanoja, jotka perheenemännät sitten vievät keittiöönsä ruoan valmistusta varten. Vuohenliha on meille monelle uusi tuttavuus. Pakko sanoa, ettei se ole hullumman makuista. Mpigin läksiäisjuhliin meille keittäjän veli lahjoitti vuohen. Monia vuohenlihan syöminen epäilytti, mutta mureaa ja herkullista se oli. Bussimatkoilla kaupustelijat työntävät lihakebabtikkuja matatun ikkunoista sisään että kauppa kävisi.

Eväät myydään suoraan matatun matkustajille

Annokset tilapiaa, olkaa hyvä!

Ugandan lukuisat järvet antavat elannon suurelle määrälle kalastajia. Victoria-järven kalasaaliista tutuimmat ovat tilapia ja niilinahven. Jälkimmäinen on istutettu järveen myöhemmin. Se on koitunut Victoria-järven alkuperäisen kalakannan kohdalla turmiolliseksi, kun se pistelee pikkukalat poskeensa. Niilinahven voi kasvaa jopa satakiloiseksi. Kala on usein grillattu ja tarjoillaan kokonaisena.

Kymmenen pöydän aids-orpoja tukeva ravintola Masakassa

Annos intialaista maistuu aina

Chapati on mainio välipala

Intialainen keittiö on tuonut tullessaan samosat ja chapatit. Molempia on tarjolla yleisesti. Torilla kannattaa varoa kuumia öljypannuja, joissa näitä herkkuja paistetaan. Joskus padat on ihan maassa ja palovamma todella lähellä. Intialaisen keittiön anti on yleensä onnistunut. Kannattaa kysyä onko kokki intialainen. Se takaa yleensä hyvän ruoan. Kampalassa on lukuisia intialaisia ravintoloita. Kymmenellä eurolla syö naan-leipää, kurkku-jogurttiraitaa, pääruoan ja juoman. Thali-lautanen on hyvä valinta, jos haluaa maistaa vähän kaikkea. Kampalassa saa länsimaista ruokaa. Suurien tavaratalojen Garden Cityn ja Nakumatin yhteydessä on myös paljon ravintoloita. Pikaruokapaikat ovat myös tulleet pizzoineen ja hampurilaisineen suosituiksi Afrikassa.

Avokadot kasvavat Mpigin puutarhassamme

Katukeittiöt käynnistyvät varhain aamusta

Tuoreet hedelmät ovat Afrikan parasta antia. Missään ei maistu ananas niin makealle. Passionhedelmistä on tullut intohimoni. Ostan kilon tai pari kerralla ja nautin niitä aamiaisella ja jälkiruokana. Papaija pitää tunnetusti vatsan kunnossa.

Proteiinia saadaan rapeiksi paahdetuista heinäsirkoista ja valkoisista muurahaisista. Ne on vielä kokeilematta, vaikka aika ennakkoluuloton olenkin ruoan suhteen.  

Paikalliset oluet ovat kelpoja, Nile Gold, Club ja Bells maistuvat vaativammallekin oluen ystävälle. Viinit ovat tuontilaatua, hyviä löytöjä tekee esimerkiksi etelä-afrikkalaisista valikoimista.