Leijonajahdissa Ishashassa

 

 Kahden päivän safarin jälkeen halu nähdä vielä leijona on suuri. Oppaalta olemme kuulleet jo Ishashan puissa kiipeilevistä leijonista. Ne ovat ihan Queen Elizabethin kansallispuiston reunaosissa. Leijonia on vain 32 kappaletta ja ne ovat vajaan sadan kilometrin päässä. Tätä tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä. Meitä on neljä, joiden matka siis jatkuu Ugandan syrjäseuduille Kongon rajan tuntumaan. Meillä on Emman, Leenan ja Ollin kanssa ajatus mennä Ishashaan matatulla. Tämä ei kuitenkaan tule onnistumaan, sillä pikkubusseja ei sinne mene. Tämä selviää meille vasta jälkikäteen. Onneksi olemme  päätyneet taksiin, joka vie meidät haluamaamme paikkaan. Ishasha on tosiaan umpikorvessa. Matkan varrella ei ole juurikaan asuttuja kyliä. Apinoita sen sijaan pomppii tiellä ja puskissa. Olisipa siellä ollut hauska etsiä kyytiä apinoiden joukossa.

Majoituksen hankkiminen on tähän mennessä ollut helppoa. Nyt tulee vastaan ensimmäiset ongelmat. Lonely Planetin kaikki kolme majoitusta on tsekattu. Halvin vaihtoehto on täynnä. Kaksi muuta vaihtoehtoa tyrmäävät meidät heti täysillä. Olo alkaa olla epätoivoinen. Kahden hengen huone maksaisi 210 tai 280 dollaria. Ei tule onnistumaan opiskelijabudjetilla. Toinen kalliista majapaikoista sijaitsee uskomattoman korvessa. Tie sinne on huonokuntoinen ja harmittaa, että se on niin hinnakas. Majapaikan hoitaja mainostaa meille jokea, jota käymme katsomassa kohteliaisuudesta. Ishasha-joki on surkean näköinen, uimaan meno ei houkuta ketään meistä. Väriltään se on samean ruskea. Ajamme takaisin kansallispuiston lippuluukulle. Ystävällinen työntekijä soittaa puolestamme puhelun ja järjestää meille majoituksen parinkymmenen kilometrin päästä Rwenshaman kylästä. Hinta on kohtuullinen. 50 000 Ugandan shillinkiä yö/huone eli noin 16 euroa. Päivä on tässä vierähtänytkin matkaa tehdessä ja majoitusta metsästäessä. Leijonat saavat odottaa huomiseen.

Rwenshaman rannalla astiat pestään järvessä hipoista huolimatta

Emme tiedä mitä odottaa.  Rwenshamaan tultaessa haistan kalan ja meren hajun. Kylä on järven rannalla ja se on mitä mieleenpainuvin kylä. Ei siksi että se olisi mitenkään erityisen kaunis. Päinvastoin, se on köyhä ja ankealta vaikuttava kylä. Kävelyllä huomaamme hippoja kylpemässä rannan läheisyydessä. Parinkymmenen metrin päästä virtahevoista pieni poika pesee suurta kattilaa ja lapset leikkivät hiekassa. Kalastajat veneineen myyvät saaliitaan kyläläisille. Kaiken keskellä pöyhistelevät hurjannäköiset jättiläiskokoiset marabu-haikarat. Yritämme lähteä kävelylle rannan suuntaisesti kaislikkoa seuraten. Siinä vaiheessa muzunguille annetaan varoituksen sana. Emme voi kävellä rantakaislikossa, koska hipot tulevat uimaan juuri niistä puskista. Rannalla olevista lapsista kukaan ei tunnu olevan huolissaan. Illalla majapaikkamme Genesiksen emäntä kertoo meille hippojen oikaisevan joskus kylän läpi. Aika huvittava on ajatus jättiläiskokoisesta virtahevosta marssimassa läpi kylän uimaan. Myös norsut joskus eksyvät kylään. Googletan yön tunteina mihin ihmeeseen olemme joutuneet. Netistä löytyy tieto kylän kärsineen pahasta koleraepidemiasta kymmenisen vuotta sitten. Suihkun vesi on jotenkin oudonhajuista. Epäilemme sen tulevan suoraan järvestä. Leenalle tulee parin päivän hiustenpesutauko. Itse sinnittelen jotenkuten veden kanssa. Paikan emäntä valmistaa meille illalla tilapiaa. Hippoja tai koleraa, mutta kala maistuu meille kaikille.

Iloinen näky odottaa meitä puussa

 

Aamulla suuntaamme takaisin kohti Ishashaa ja kansallispuistoa. Jännitämme sään puolesta, koska aamu on pilvinen. Leijonat tunnetusti rakastavat aurinkoa. Jos tulee sade, voimme unohtaa saman tien haaveen nähdä niitä. Iloksemme aamu kuitenkin kirkastuu. Lähdemme kiertämään puistoa. Maassa on antiloopin luita muistona siitä, että iso kissa on pistänyt antiloopin suuhunsa. Kaksi norsua on aamun ensimmäinen suurempi bongaus. Ne nautiskelevat aamun rauhasta savannin hiljaisuudessa. Antilooppeja ja apinoita näkyy sen verran, ettei niihin enää jaksa kiinnittää huomiota. Oppaamme on kärsivällinen ja kierrämme puistoa. Parin tunnin ajon jälkeen alkaa tapahtua. Vicenten tarkat silmät ovat nähneet jotakin, mitä me emme.

Kaksi naarasleijonaa. Siellä ne makoilevat puussa raukean levollisina. Tassut roikkuvat rentoina puun rungon yli. Oppaamme epäilee niiden syöneen edellispäivänä. Ajamme autolla niin lähelle kuin mahdollista. Jännittävä hetki. Odotuksemme on palkittu. Leijonat eivät anna meidän häiritä päiväuniaan. Saamme tarkkailla niitä rauhassa ja nauttia joka hetkestä. Menee jonkin aikaa, kun toinen leijonista huomaa turistit. Se vaihtaa asentoa ja jatkaa unia. Olemme varmaan tunnin verran parkissa seuraamassa leijonia.  Jonkin ajan kuluttua me luovutamme ja lähdemme. Leijonat jäävät kotikulmilleen Ishashaan. Niiden elämänmenoa eivät paljon turistit hetkauta.